Leivänmuruja ei saa enää antaa
1800-luvun lopulla Suomessa alkanut lintujen talviruokinta on vuosisatojen vaihtuessa muuttunut vain vähän.
Lintujen kahvihetki
Talven tullen on hyvä laittaa lintulautoja ja muita lintujen ruokintapaikkoja kodin läheisyyteen. Ruokailua on mukava seurata.
Vanha puutalo opettaa omistajaansa – Parasta on vapaus omiin päätöksiin
Pieni lehti-ilmoitus muutti uusikaarlepyyläisen Johanna Tallgrenin elämän. Vanha puutalo tuli Johannan omaksi hänen ollessaan 30-vuotias.
Piparkakkukilpailun voitti 12-vuotias Tuomas Järvinen
Pointin piparkakkukilpailu on päättynyt torstaina 15.12. Yleisö äänesti voittajaksi Tuomas Järvisen 337 äänellä.
Kaviot riehakkaasti kohti koillista
Shetlanninponien, Millan ja Tanyan, joulu alkoi jo marraskuun lopulla. Ja lievällä hullaantumisellahan se tietysti alkoi.
Pähkinänsärkijä on keräilysuosikki ja kodin onnen tuoja
Pähkinänsärkijä on suosittu joulukoriste Keski-Euroopassa. Viime vuosina sen suosio on kasvanut Suomessakin. Mikä tämä erikoinen nukke on?
Kirja mukana kaikkialla
”Aattoillan paras hetki on se, kun kaikki on rauhoittunut ja saa olla kuusen ääressä kirjan ja suklaarasian kanssa”, kuvailee vaasalaisen lukupiirin jäsen.
Merikaupungin joulukodit täynnä historiaa ja joulumieltä
Satumaista joulutunnelmaa, upeita koteja ja historian havinaa. Merikaupungin Joulukodit -tapahtumassa pääsee kurkistamaan Kristiinankaupungin historiallisen keskusta-alueen koteihin.
Äänestä piparkakkukisan voittaja
Pointin suuri piparkakkukisa sai leipojilta suuren määrän toinen toistaan upeampia piparkakkuluomuksia. Äänestä nyt voittaja ja voita itsellesi 50 € arvoinen ravintolalahjakortti.
Kaupallinen yhteistyö
Tule nauttimaan jouluisesta tunnelmasta Härmän Kylpylään
Härmän Kylpylän perinteinen ja runsas joulun herkkupöytä tarjoilee parhaat herkut niin lihan, kalan kuin kasvisruoankin ystäville.
Kirjolohen kylmäsavustus
Haluatko onnistua kirjolohen kylmäsavustuksessa? Lue vaihe vaiheelta, kuinka kirjolohen kylmäsavustus tapahtuu. Ohjeen laati pitkän linjan kokki ja Härmän Kylpylän ravintolatoimen kehityspäällikkö Timo Mäkinen.
Kaikki meni suunnitelmien mukaan
Komea pohjalaistalo Koskela oli ollut tyhjillään lähes kaksi vuosikymmentä. Kunnostusurakka alkoi talon nostolla.
Kaupallinen yhteistyö
Seinäjoen Hallilanvuori on asuntotarjonnan karkkikauppa
Hallilanvuoren alueelta on ollut 16.11. alkaen varattavissa ensimmäiset kahdeksan omakotitonttia. Alue on kaavoitettu monipuolista asumista ajatellen.
Taimi juurtui Norjaan
Jääkiekkoilija Tommi Taimi sai Vaasan Sportista uralleen lisäbuustin, joka vei hänet lopulta Venäjän, Kiinan ja Slovakian kautta Norjaan.
Koristaako sotilashahmoinen puunukke jouluista kotiasi?
Sotilashahmoiset puunuket ovat erikoinen joulukoriste, joiden suosio kasvaa myös Suomessa. Löytyykö sinulta pähkinänsärkijä? Vastaa joulukyselyymme.
Kaupallinen yhteistyö
Kaikista kylistä löytyy helmiä
Landemia vahvistaa maaseutuasumisen tulevaisuutta.
Kaupallinen yhteistyö
Keittiömaailma tarjoaa reippaasti yli 10 000 mahdollisuutta
Perinteinen skandinaavinen linja ja moderni suoraviivaisempi linja, niitä on tarjolla. Ja myös kaikkea niitten väliltä.
Pienoispihapiiri Lapualla syntyi kokeilunhalusta
Syysillan hämärtyessä valo tuikkii kutsuvasti komeasta pohjalaistalosta.
Kaakelimaaleilla nopeaa ja edullista ehostamista
Löytyykö kodistasi 70-luvun räikeän värinen kylpyhuone, joka kyllästyttää, tai kaipaako keittiö uutta ilmettä?
Antaa talon rauhassa kertoa mitä se tarvitsee
Leena ja Jukka-Pekka Rissa ostivat vanhan pohjalaistalonsa Setälän perikunnalta Lapualta. Remontti on edennyt vapaalla aikataululla, mutta määrätietoisesti kohti valmista kotia.
Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut
24.01.2023
Kaupallinen yhteistyö
Iloa arkeen iltaliikunnasta ja uusista kohtaamisista
24.01.2023
Kaupallinen yhteistyö
Ruotsiin laskettelemaan? Wasaline tuo lännen lähelle
08.12.2022
Kaupallinen yhteistyö
Hanaseinästä valutetaan laadukkaita oluita
02.12.2022
Kaupallinen yhteistyö
Tule nauttimaan jouluisesta tunnelmasta Härmän Kylpylään
22.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Modernia pankkitoimintaa ja parasta palvelua
22.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Kolmannen polven puukontekijä
17.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Seinäjoen Hallilanvuori on asuntotarjonnan karkkikauppa
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Kaikista kylistä löytyy helmiä
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Panda ei nuku talviunta
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Uudella ilmeellä eteenpäin
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Ruokakassilla eroon vatsavaivoista
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Uniongelmiin löytyy apua
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Hyvinvointia tuottamassa
02.11.2022
Kaupallinen yhteistyö
Lykke tarjoaa palvelua paikallisesti
27.10.2022
Kaupallinen yhteistyö
Keittiömaailma tarjoaa reippaasti yli 10 000 mahdollisuutta
06.10.2022
Kaupallinen yhteistyö
Tyytyväinen yrittäjä haluaa kannustaa muitakin
06.10.2022
Kaupallinen yhteistyö
Kunnan yritysmyönteisyys saa kehuja ja kiitosta
06.10.2022
Kaupallinen yhteistyö
Paketoi yrityksen joululahjat S-Business-kortilla
06.10.2022
Kaupallinen yhteistyö
Yritysten synnyttämisen asiantuntijat
06.10.2022
Kaupallinen yhteistyö
Hellävarainen lypsyrobotti kelpaa karjalle
Uusimmat videot
Kaikki videotUusimmat podcastit
Kaikki podcastit
09.04.2021
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Mistä löytää motivaatiota liikuntaan?
02.04.2021Koti ja asuminen
Hyvä pointti -podcast: Kannattaako vanhaa nahkasohvaa säästää ja miten valita uusi sohva?
26.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Miten selvitä isosta työkuormasta ja etätöistä?
19.03.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä pointti -podcast: Miten huonekalut saadaan kestämään vuosikymmeniä?
12.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Terveys ja työssä jaksaminen
05.03.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Suomen lippu pakkauksessa ei aina kerro koko totuutta
26.02.2021Terveys ja hyvä elämä
Hyvä pointti -podcast: Ruokahävikin vähentäminen ja kalavallankumous
19.02.2021Työelämä ja yrittäjyys
Hyvä Pointti -podcast: Villiruokaa ja miljöötsunami
Uusimmat blogit
Kaikki kirjoitukset
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
31.08.2022
Autot ja liikenne
27.07.2022
Koti ja asuminen
20.07.2022
Koti ja asuminen
13.07.2022
Tapahtumat ja matkailu
28.06.2022
Tapahtumat ja matkailu
02.06.2022
Tapahtumat ja matkailu
13.05.2022
Tapahtumat ja matkailu
22.04.2022
Koti ja asuminen
18.03.2022
Työelämä ja yrittäjyys
17.02.2022
Työelämä ja yrittäjyys
15.02.2022
Työelämä ja yrittäjyys
09.11.2021
Koti ja asuminen
01.11.2021
Terveys ja hyvä elämä
15.10.2021
Koti ja asuminen
30.09.2021
Työelämä ja yrittäjyys
16.09.2021
Koti ja asuminen
01.09.2021
Autot ja liikenne
Työelämä ja yrittäjyys
Ja nuon vaan…
Työelämä ja yrittäjyys
Sumuinen syksy
Työelämä ja yrittäjyys
Mahdollisuuksia näkevä mieli löytää yrittäjyydelle tilaa
Autot ja liikenne
Pidetään Suomi liikenteessä
Koti ja asuminen
Messualue kiehtoo erilaisuudellaan Naantalissa – Katso video!
Koti ja asuminen
Pointti Naantalin Asuntomessuilla – Katso video!
Tapahtumat ja matkailu
Suomen ainoa Race & Rock -festivaali Seinäjoen Vauhtiajot palaa tänä vuonna omiin mittoihinsa!
Tapahtumat ja matkailu
Tapahtumia teitä varten nyt ja tulevaisuudessa
Tapahtumat ja matkailu
Maa täynnä tutkimattomia teitä
Tapahtumat ja matkailu
Nightwish 2022 tour blog, osa 1 | Kimmo Ahola
Koti ja asuminen
Ruoan omavaraisuus on kaunis ajatus
Työelämä ja yrittäjyys
Ilkka trainee -ohjelman monipuolisuus on yllättänyt minut
Työelämä ja yrittäjyys
Työstä iloa vai surua
Työelämä ja yrittäjyys
Ilkka-Yhtymän trainee-ohjelma käynnistyi ensimmäistä kertaa
Koti ja asuminen
Viisi pointtia kodin valaistuksen suunnitteluun
Terveys ja hyvä elämä
Mitä niistä perusoikeuksista
Koti ja asuminen
Viimeinen kierros mummolassa
Työelämä ja yrittäjyys
Yrittäjyys kantaa
Koti ja asuminen
Ennen kun ehdit eteistä pidemmälle
Autot ja liikenne